Niinpä aloin tosissani mietiskelemään asiaa. Ensimmäisenä oli tietysti päätettävä kohde jonne lähteä. Ulkomaille lähtöä oli jännittävä ajatella näin yleisellä tasolla, mutta ajatus alkoi tuntumaan pelottavan todelliselta siinä vaiheessa kun alkoi mielessään karsimaan kohteita siihen yhteen jota kohti lähteä kulkemaan. Vaikka leikittelinkin ajatuksella lähteä muun muassa Australiaan, vakavasti harkinnassa olevat kohteet olivat Brittien saaret, Irlanti, Ruotsi ja Norja. Ensimmäisenä rajasin joukosta pois Ruotsin ja Norjan, sillä olin hyvin epävarma kielitaitoni suhteen ja halusin lähteä jonnekin, missä voisin puhua englantia. Niinpä jäljellä jäivät Iso-Britannia sekä Irlanti.
Näihin aikoihin otin ensimmäistä kertaa yhteyttä Profcoon, joka on kansainvälinen terveydenhuoltoalan rekrytointitoimisto, joka rekrytoi hoitoalan ammattilaisia Lähi-itään, Australiaan, Isoon Britanniaan sekä Irlantiin. Tässä vaiheessa ensimmäisenä vaihtoehtonani oli Irlanti ja vasta toisena Iso-Britannia. Kävi kuitenkin ilmi että Irlannissa otetaan huomioon ainoastaan viimeisin työsuhde ja koska olen tällä hetkellä töissä vanhusten palvelutalossa, en voisi Irlannissa työskennellä laisinkaan sairaalan vuodeosastoilla vaan minut huolittaisiin ainoastaan työskentelemään vanhusten parissa. Jos ehdottomasti haluaisin Irlantiin sairaalaan, täytyisi minun tehdä Suomessa töitä vielä sairaalan puolella ennen lähtöä. Vanhusten kanssa työskentelemisessä ei ole mitään vikaa, enhän minä sitä olisi muuten kohta kahta vuotta tehnyt. Olen kuitenkin miettinyt että haluaisin saada kokemusta vähän muiltakin aloilta, joten mielelläni siirtyisin tässä vaiheessa työskentelemään sairaalan puolelle. En myöskään ollut halukas lykkäämään lähtöä enää yhtään pidemmälle, joten tämän ajatusketjun tuloksena luovuin Irlannista ja jäljelle jäi enää Iso-Britannia.
Työskennelläkseni Briteissä minun täytyy rekisteröityä NMC:lle (Nursing & Midwifery Council). 18. tammikuutta kuluvaa vuotta saakka rekisteröinti sisälsi vain papereiden pyörittelyä ja maistraatissa hyppäämistä, mutta vuoden alusta saakka NMC on vaatinut maahan töihin hakeutuvilta hoitoalan ammattilaisilta myös kielitaidon todistamista. Valitettavasti englanninkielinen tutkintoni ei riittänyt kielitaitoni todistamiseen, koska olin tehnyt kaikki harjoitteluni Suomessa. Niinpä ainoa vaihtoehtoni oli suorittaa IELTS.
IELTS tulee sanoista "The International English Language System". IELTS on maailman suosituin englannin kielen pätevyyden testaamiseen suunniteltu koe, jota käytetään kielitaidon testaamiseen muun muassa korkeakouluhakujen yhteydessä tai maahanmuuttajien kielitaidon testaamiseen. Kokeesta on olemassa kaksi moduulia: academic ja general. Akateemista moduulia käytetään silloin kun on tarve selvittää opiskelijan tai työntekijän kykyä sopeutua ympäristöön, jossa käyttökielenä on englanti. Yleinen moduuli keskittyy perusteiden hallitsimiseen yksinkertaisissa sosiaalisissa ja työhön liittyvissä tilantessa. Minun täytyi tietenkin tehdä tuo akateeminen moduuli. NMC vaatii että kokeen jokaisesta osiosta on saatava asteikolla 1-9 arvosanaksi vähintään 7. IELTS-kokeen neljä osiota ovat kuuntelu, luetun ymmärtäminen, kirjoittaminen ja puhuminen.
Pääsiäisen aikoihin vierailin Lontoossa ja tapasin siellä nykyisin asustelevaa ja työskentelevää entistä opiskelukaveriani. Hän kertoi minulle vasta rekisteröintiprosessin aloitettuaan kuulleensa että TE-toimiston kautta on mahdollista saada rahallista tukea 18-35 -vuotias EU-kansalainen, joka hakee töitä toisesta EU-maasta. Niinpä kävin Jyväskylän TE-toimistossa tapaamassa paikallista EURES-neuvojaa, joka ohjeisti minua asian eteenpäin viemisessä. Minun ymmärrykseni mukaan kyseessä on päättyvä hanke enkä tiedä ehdinkö minäkään saada tukea tutkintoni tunnistamiseen, koska minulla täytyisi olla tuleva työnantaja tiedossa jo marraskuun loppuun mennessä. Tämän lisäksi tukea voi saada haastattelumatkaan, uuten maahan asettautumiseen tai muuttoon, sekä kielikoulutukseen. Tällä hetkellä en itsekään tiedä voiko noita muita tukia saada vielä marraskuun jälkeenkin. Aion kuitenkin selvitellä asiaa.
Koska en rohjennut aloittaa rekisteröintiprosessia ennen IELTS-kokeen hyväksyttyä suorittamista, oli seuraava konkreettinen askel kokeen tekeminen. Ilmoittauduin koetilaisuuteen Helsingissä 18.6. Siitä kuitenkin lisää seuraavalla kerralla. :)
No Comments Yet, Leave Yours!