Havaintoja sairaanhoidosta

Olen ollut nyt kolme viikkoa töissä Basildonin yliopistollisen sairaalan vuodeosastolla. Osasto on pääasiallisesti keskittynyt syöpäpotilaiden hoitoon, mutta osastollamme hoidetaan toisinaan myös hematologisia potilaita sekä sisätautipotilaita. Ensimmäisten viikkojen aikana olen tehnyt seuraavanlaisia suomalaisesta sairaanhoidosta poikkeavia havaintoja:

1. Sähköistä kirjausjärjestelmää ei ole. Kaikki päivittäiskirjaukset kirjataan potilastietoihin käsin. Jokaisella potilaalla on oma kansionsa, joka sisältää kaikki potilaan tarpeelliset terveystiedot. Lääkäreillä on tietokoneella oma pohjansa lääkärinkiertoja varten, mutta yleensä lääkärit täyttävät nämäkin käsin. Ainoastaan potilaan kotiutuessa kirjoittaa lääkäri koneella kotiutuslomakkeen, joka siirtyy sähköisesti suoraan potilaan omalääkärille potilaan kotiutuessa. Myös potilaiden lääkelehdet ovat käsinkirjoitettuja.

Käsinkirjoittaminen vie tietenkin jo itsessään huomattavasti paljon enemmän aikaa kuin tietokoneella kirjoittaminen, mutta tätäkin suurempi ongelma on käsialat, joita tuntuu olevan toisinaan miltei mahdoton ymmärtää. Yritäpä siinä sitten selvitellä potilaan jatkohoitoa, jos et saa hoitavan lääkärin käsialasta mitään selvää.

2. Potilaiden henkilökohtaisten lääkkeiden säilytys. Suomessa olen osasto-oloissa tottunut siihen, että osastolla on lääkehuone, joka sisältää kaikki tarvittavat lääkkeet jokaista potilasta varten. Omia lääkeitä ei tietääkseni Suomessa osastolle koskaan tarvitse tuoda (poislukien ehkä astmalääkkeet ja insuliinit) vaan lääkkeet saa aina sairaalalta. Täällä potilas tuo usein mukanaan säännölliset lääkkeensä, joita säilytetään vuoteen vieressä olevan pöydän lukollisessa laatikossa. Tuollaista kaikenkattavaa lääkevarastoa osastolla ei ole, vaan lääkkeitä tilataan sairaala-apteekista kunkin potilaan tarpeiden mukaan ja lääkkeet säilötään kyseisen potilaan lukollisessa laatikossa. Osaston lääkehuoneessa säilytetään kuitenkin tiettyjä paljon käytettäviä lääkkeitä, kuten paracetamolia, aspiriinia, kortisonia, pahoinvointilääkkeitä, laksatiiveja, lansopratsolia, clexaneja ja niin edelleen. Ymmärrykseni mukaan näiden lääkkeiden kohdalla on kustannustehokkaampaa hankkia lääkkeet yleisesti osaston käyttöön kuin hankkia jokaiselle potilaalle henkilökohtaiset lääkkeet.

3. Lääkkeidenjako. Täällä lääkkeitä ei jaeta dosettiin tai päiväkohtaisiin annoksiin. Aamu osastolla alkaa lääkekierrolla, jonka toteuttaa sairaanhoitaja. Kierron aluksi hoitaja kokoaa osaston lääkevarastosta lääkekärryyn aamuisin tarvittavia lääkkeitä, noita joita edellisessä juuri mainitsin. Kärryn kanssa hoitaja lähtee sitten omien potilaiden luokse. Hoitaja jakaa potilaan aamuannoksen osaston lääkkeistä sekä potilaan henkilökohtaisista lääkkeistä potilaan nähden, jonka jälkeen hän antaa potilaalle tämän aamulääkkeet. Lääkkeitä ei siis jaeta etukäteen vaan kunkin hetken lääkkeet jaetaan juuri ennen niiden antamista potilaalle.

4. HCA vs. lähihoitaja. Täällä perushoitotyötä ei tee lähihoitaja vaan health care assistant. Suomessa tämä kaiketi vastaisi hoiva-avustajaa. HCA hoitaa potilaan perustarpeista, kuten pesuista, ravinnonsaannista, wc-asioista, vitaalitoimintojen säännöllisestä mittailusta (joita täällä mittaillaan monta monituista kertaa päivässä jokaiselta osaston potilaalta) jne. HCA ei saa osallistua lääkehoitoon samalla tavalla kuin lähihoitaja Suomessa, vaan päävastuun kaikesta lääkehoidosta ottaa vähintään Band 5 hoitaja, eli siis sairaanhoitaja.

5. Työvaatteet. Täällä voi paljolti työvaatteista, tai lähinnä niiden väristä, nähdä kuka tekee ja mitä tekee. Opiskelijoilla on harmaat työvaatteet, hoiva-avustajilla vaaleansiniset. Band 5 sairaanhoitajien (eli minun) työvaatteiden väri on royal blue valkoisilla kauluksilla ja hihansuilla, band 6 sairaanhoitajat pukeutuvat taas navy bluen väriin myöskin valkoisilla yksityiskohdilla. Osastonhoitajan väri on navy blue, mutta yksityiskohdat ovat punaiset. Ylihoitaja (mitenhän matron kääntyy suomeksi?) pukeutuu meillä myöskin navy bluen väriin valkoisilla yksityiskohdilla, mutta tämän lisäksi heidän yläosastaan löytyy myös valkoisia pilkkuja. Meidän sairaalassamme ainakin farmaseutit ja näytteidenottajat pukeutuvat valkoiseen. Työasuja saa neljä ja valittavana on joko tunika & housut -kombo tai mekko. Itse otin kaksi molempia.

Toinen Suomesta poikkeava asia työvaatteiden suhteen on se, että ne pestään kotona. Tämä menettelee jollain tasolla siihen saakka kun työvaatteet ovat näkyvästi puhtaat, mutta sitä päivää odotellessa kun joku on oksentanut syliini tai työpaidalleni on roiskunut verta yms, en kyllä haluaisi työvaatteita kotiin kantaa.

Ai niin, työkenkien on myös oltava täysin mustat ja umpinaiset. Täällä ei siis missään nimessä saa pitää mitään varpaista avonaisia värikkäitä remmikenkiä, minkälaiset minulla oli Suomessa. Työkaverille tuli sanomista jo siitä, että kenkien pohja oli valkoinen. Ostin siis sysimustat Puman tennarit Sports Directistä.

6. Mitään lääkkeitä ei saa antaa ilman lääkärin määräystä. Ei siis yhtikäs mitään. Ei edes parasetamolia tai laksatiiveja. Kaikkeen lääkehoitoon tarvitsee lääkärin määräyksen. (Itseasiassa nyt jälkikäteen olen kuullut, että tiettyjen lääkkeiden antaminen sairaanhoitajan harkinnan mukaan olisi kertaluontoisesti luvallista, mutta pääsääntöisesti määräys kuitenkin pyydetään aina ennen lääkkeen antamista potilaalle, vaikka kyseessä olisi vain laksatiivi.)

7. Potilaan henkilöllisyyden varmistaminen.  Olen ollut viimeksi Suomessa osastotyössä kesällä 2014. Muistan tuolta ajalta, että lääkkeet jaettiin aina seuraavan vuorokauden ajaksi valmiiksi lääkelaseihin tarjottimelle, jossa oli oma lokero aina yhdelle potilaalle. Lokerot merkittiin esimerkiksi 3/1 (huone 3, vuode 1). Taisipa tässä perässä sukunimikin lukea. Muistan hämärästi sen, että joku saattoi esimerkiksi yhteen huoneeseen koota lounaskärryä huoneen potilaille. Servetteihin merkattiin kenelle potilaalle ruoka oli menossa ja tarjottimelle sitten laitettiin myös kyseisen potilaan lääkkeet. Tarjotin vietiin potilaan eteen ja voilá - toivottavasti lääkkeet menivät oikealle potilaalle. Lääkkeidenottoa ei myöskään aina jääty vahtimaan, vaan lääkkeet saattoivat jäädä pöydälle odottamaan ottajaansa.

Täällä on vähän eri meininki. Periaatteessa vähintään jokaisen vuoron ensimmäisellä lääkkeenjaolla on kysyttävä potilaan nimi ja tämän syntymäaika. Tämän jälkeen tarkistat vielä nämä tiedot ja sairaalanumeron potilaan rannekkeesta ennen kuin alat annostella lääkkeitä. Potilaan on myös otettava lääkkeet hoitajan nähden, eikä lääkkeitä jätetä pöydille pyörimään. Huumelääkkeiden kohdalla sekä lääkeannosta valmisteltaessa että sitä potilaalle antaessa paikalla on oltava kaksi vähintään band 5:sen hoitajaa. Suonensisäiset lääkkeet tarkastetaan myös aina kahden hoitajan toimesta. Nämä ovat hyvin ymmärrettäviä käytäntöjä, mutta hyvin poikkeuksellista mielestäni on se, että insuliinia ei saa pistää ennen kuin oikean annoksen ja lääkeaineen on toinen hoitaja tarkastanut. Ei vaan Suomessa. Ei sinällään mikään huono systeemi, sillä myönnettävä on että on jokusen kerran vuosien varrella itsekin tullut annettua vääriä lääkkeitä väärille potilaille.

8. Sairaanhoitajan työnkuva. Suomessa olen paikassa kuin paikassa tottunut siihen, että sairaanhoitajan työnkuvaan kuuluu paljon myös perushoitotyötä. Toisissa paikoissa enemmän, toisissa vähemmän. Välillä turhauduin kuitenkin tunteeseen, että olinko tosiaan opiskellut korkeakoulututkinnon sen vuoksi, että saisin päivät pitkät vaihtaa vaippoja ja syöttää potilaita. En vähättele perushoitotyötä, en piirun vertaa. Minä kuitenkin opiskelin sairaanhoitajaksi sen takia, että saisin tehdä sairaanhoitajan töitä, en lähihoitajan.

Täällä en kuitenkaan kolmen viikon työskentelyn aikana ole esimerkiksi käyttänyt yhtään ainoata potilasta suihkussa. Yhden vainajan olen valmistellut kuljetusta varten, mutta tämänkin koska halusin nähdä kuinka se täällä tehdään. Tämä toki saattaa olla osastokohtaistakin, mutta meidän osastolla on niin tehokkaat hoiva-avustajat, että he ovat ehtineet jo hommansa hoitamaan ennen kuin meillä olisi aikaa heitä avustaa. Välillä on jopa ihan omatunto kolkuttanut, että olenkohan huono hoitaja kun ei ole perushoitoon tarvinnut/ehtinyt osallistua.

9. Työvuorojen pituus. Kahdeksan tunnin työvuorojen sijaan työpäiväni ovat aina 12½ tunnin mittaisia, joko päivävuoroja tai yövuoroja. Työvuoro alkaa aina puoli kahdeksalta ja päättyy reilun kellonympäryksen kuluttua tasan kahdeksalta. Työvuoroja tehdään viikossa kolme, paitsi harvakseltaan tasataan tunteja tekemällä neljäs vuoro, sillä tunnin päivittäinen ruokatauko on täällä palkaton. Meidän osastollamme viikon aikana yö- ja päivävuoroja ei myöskään sekoitella keskenään, vaan viikon aikana tehdään pääsääntöisesti aina joko pelkästään yö- tai päivävuoroja.

Vaikka pikät vuorot näin alkuun rankoilta tuntuvatkin, pidän silti tästä systeemistä enemmän. Työpäivinä keskityn työntekoon ja vastapainoksi pitkille päiville on sitten enemmän vapaita. Työputket eivät myöskään koskaan ole pidempiä kuin kahden päivän mittaisia, ellet itse niin halua. Muutos on melkoinen Suomen systeemiin tottuneena. Välillä mentiin kaksi viikkoa vain kahdella yhden päivän vapaalla ja työrytmi saattoi olla kaksi vapaata, neljä töitä, yksi vapaa, viisi töitä, kaksi vapaata linjaa. Välillä tuntui että olisin asunut töissä, eikä palautumiselle todellakaan aina jäänyt tarpeeksi aikaa. Tällä hetkellä siis todellakin liputan pitkien vuorojen puolesta, mutta kysykää uudelleen puolen vuoden kuluttua mitä mieltä asiasta silloin olen. ;)

Tällaisia asioita tätä postausta kirjoittaessani nyt putkahti mieleen, toki näitä varmasti olisi enemmänkin jos oikein miettimään kävisi. Tämä ei sitten missään nimessä ole mikään valitusvirsi suuntaan eikä toiseen, vaan ainoastaan havaintoja sairaanhoidon erilaisuudesta Suomen ja Englannin välillä.

Olisi kiva kuulla teidän ajatuksianne näihin erilaisuuksiin liittyen! Mitä asioita te muut Englannissa työskentelevät hoitajat olette kokeneet hyvin erilaisina suomalaisiin käytäntöihin tottuneena? Tehdäänkö asioita kenties vielä eri tavoin jossain muussa maassa?