Ensimmäiset päivät Englannissa

Ehdin haaveilla ulkomaille muuttamisesta vuosikausia. Reilu vuosi sitten tein sen päätöksen, että nyt on ryhdyttävä tosissaan tekemään töitä unelman toteutumisen eteen, jos oikeasti aikoisin joskus lähteä. Vuosi tehtiin paperitöitä ja lähdön valmisteluja. Viimeiset kuukaudet tuntuivat ensin matelevan, mutta lopulta viimeiset viikot ja päivät valuivat sormien välistä kuin hiekka tiimalasissa. Viimein, kuluvan kuukauden yhdeksäntenä päivänä, oli aika jättää Pohjanmaan lakeudet taakse ja suunnata kohti suurta maailmaa. Lähtöä edeltävän yön vietin rakkaan ystäväni luona Helsingissä. Toistaiseksi viimeistä iltaa Suomessa vietettiin Espoon Sellosalissa Juha Tapiota kuunnellen. En usko, että viimeistä iltaa olisi paljon tuon paremmin voinut viettää. ♥

Etukäteen en jännittänyt lähtöä juuri laisinkaan. Muutamana lähtöä edeltävänä päivänä perhosia kävi välillä vatsassa kun mieleen yhtäkkiä juolahti, että tässä ollaan aikuisten oikeasti ihan pian muuttamassa ulkomaille. Ihmettelinkin mielessäni, että johan on kumma kun ei tämän enempää jännitä. Lähtöaamuna puoli kuuden jälkeen junassa matkalla lentokentälle se kuitenkin iski - aivan hirvittävä jännitys. Rakas ystäväni oli onneksi saattamassa minua lentokentälle ja hänen höpöttelynsä sai ajatukseni edes hieman muualle höyryjunan lailla takovasta sydämestäni, joka siinä vaiheessa uhkasti hypätä pois rinnasta. Mielessäni ei oikein pyörinyt muuta kuin se, että lähden ihan kohta matkaan vain menolipun kanssa. Tässä vaiheessa teki jopa hivenen mieli vain palata sillä junalla takaisin Helsinkiin, koska jännitti niin valtavasti. Etukäteen olin suunnitellut, että lentokentällä hörpin sitten sisintä lämmittävää Chai Lattea ja katselen lähteviä lentokoneita hiljalleen valkenevassa aamussa. Niinhän siinä kävi, että ystäväni oli meistä ainut, joka mitään hörpiskeli. Minua jännitti niin paljon, että meinasin oksentaa. Piia, olen pahoillani etten millään pystynyt kunnolla keskittymään keskusteluumme, vaikka edelleenkin muistan mitä noina aamuhetkinä juttelimme. Mielessäni kävin koko ajan kamppailua sen välillä, että juoksenko karkuun, oksennanko vai istunko tässä viilipyttynä ja yritän selvitä tilanteesta hengissä. Kiitos kuitenkin henkisestä tuesta! ♥

Suurin jännitys kuitenkin hälveni turvatarkastuksen läpi lähtöporteille päästyäni. Turvatarkastuksessa jouduin ensimmäistä kertaa satunnaisen huumetarkastuksen uhriksi. Itse en tosin usko tarkastuksessa olleen mitään satunnaista, sillä pienessä käsilaukussani oli melkein vuoden reseptilääkkeet, joista osa jauhemaisia inhaloitavia astmalääkkeitä. :D Onneksi en paljastunut huumekuriiriksi, joten sain jatkaa matkaa. Kolmen tunnin lento tuona hyvin varhaisena perjantaiaamuna tuntui jotenkin poikkeuksellisen pitkältä. Jännitys meinasi välillä ottaa valtaansa myös lennon aikana, eikä puolisen tuntia kestänyt ajoittainen turbulenssi lainkaan helpottanut tilannetta. Lontoon Gatwickille laskeuduttiin kuitenkin ehjin nahoin ja aikataulussa. Lentokentällä minua oli vastassa puolestani järjestetty taksi, joka vei minut lentokentältä aina sairaalalle saakka. Kuljettajana oli todella mukava mies, jonka kanssa jaksoin väsymyksestä huolimatta höpötellä koko vajaan tunnin mittaisen matkan aina määränpäähän saakka.

Sairaalalla tapasin henkilöstöhallinnon edustajan. Hän lähti esittelemään minulle asuntolaa, jossa tällä hetkellä asustelen. Sain häneltä myös tervetulopakkauksen, jonka sisältö näkyy ylläolevassa kuvassa. Todella kaunis ele hankkia ulkomailta saapuvalle vähän evästarvikkeita, jottei ensimmäisenä kaiken väsymyksen painaessa tarvitse ruokakauppaan lähteä.

Hoitajien kampus sijaitsee sairaala-alueella sairaalan välittömässä läheisyydessä. Alueella on useampi asuntola, jossa majoittuu hoitoalan ammattilaisia (hoitajien lisäksi myös lääkäreitä, kuten olen tullut huomaamaan). Samalla käytävällä kanssani majoittuu viisi muuta asukkia, joiden kanssa jaan vessan, kylpyhuoneen ja keittiön. Tälläisiä pikkuyksiköitä on tässä asuntolassa neljä, joten kaikkiaan saman katon alla meitä asuu 24. Koko talo jakaa sitten yhteisen olohuoneen ja ruokailutilan. Suomalaisen korvaan siis melkoinen järjestely vai mitä? Sairaala kuitenkin tarjoaa ensimmäisen kuukauden majoituksen ilmaiseksi, joten hirveästi ei kyllä ole varaa valittaakaan. Itse tiesin jo ennen tänne tuloa tämän olevan vain väliaikainen majoitusratkaisu, joten kyllä täällä sen välttämättömän ajan asuu. Omaa rauhaa kuitenkin on, kun on oma huone.

Ensimmäisenä päivänä kävin hyvin pikaisesti tutustumassa kaupungin keskustaan ja täydensin sairaalan tarjoamaa ruokakassia, sillä valitettavasti en itse kaikkea sen sisältöä pystynyt syömään. Sain myös perjantaina kaikki laukut purettua ja oma huone alkoi näyttämään hivenen kotoisammalta. Raskas päivä vei veronsa, joten nukkumatti kävi korjaamassa höyhensaarille jo kahdeksan aikaan illalla.

Lauantaina heräilinkin sitten virkeänä jo kukonlaulun aikaan viideltä. Johan siinä yhdeksän tuntia ehtikin nukkumaan, kun kahdeksalta silmäni illalla ummistin. Sain siis lähteä hyvin levänneenä uuteen päivään, ensimmäiseen täyteen sellaiseen Englannissa. Nautiskelin englantilaisittain aamiaiseksi paahdettua leipää ja kupillisen mustaa teetä, maidolla tietenkin. Täällä jopa ihan tavallinen kaupan musta tee on niin valtavan hyvää! Vaikka join teetä jo Suomessakin, niin täällä minusta on kuoriutunut jo kovemman luokan teen lipittäjä - vähintään kaksi kuppia on ihan must, toisinaan menee useampikin. Aamiaisen lomassa lueskelin Raamattua ja mietiskelin, että mitä sitä tänään touhuaisi.

Muistin edellispäivänä nähneeni Google Mapsissa lähialueella ison puistoalueen. Koska olin niin hyvissä ajoin hereillä ja ilma oli suomalaiseen makuun kuin morsian, päätin lähteä piipahtamaan puistossa. Tuona aamuna näin vain hyvin pienen murto-osan todella kauniista puistosta. Maisemat olivat todella kauniit ja jo aikaiseen aamulla puistossa oli paljon ihmisiä - kuka ulkoiluttamassa koiraa, kuka aamulenkillä, kuka lammenrannassa narraamassa kaloja. Koirat juoksentelivat vapaana ja lapset jahtasivat sorsia. Ilma oli niin lämmin ja keväinen, että saatoin istahtaa hyväksi toviksi lammen rantaan luontoa ihmettelemään. "Täälläkö minä nyt tosiaan asun?", ihmettelin useaan otteeseen. Kiireiden vuoksi en valitettavasti ole puistoon vielä uudelleen ehtinyt, mutta kunhan tahti tästä hivenen rauhoittuu, niin minut todennäköisesti löytää tuolta usein lenkkipoluilta. Aivan ihana paikka!

Tovin puistossa haahuiltuani alkoi nälkä jo kurnia vatsanpohjassa, kun olin aamupalan syönyt niin aikaisin. Niinpä lähdin keskustaan, joka on ihan kivenheiton päässä puistosta. Tie vei Costaan ja sille Chai Latelle, jota en jännityksissäni lentokentällä pystynyt juomaan. ;) Kahvihetken jälkeen tein vähän tarkempaa tutustumiskierrosta kaupungilla. Kävin myös yhdessä pankissa aikomuksenani avata itselleni pankkitili tänne, mutta se jäi vain aikomukseksi, sillä tilin avaamista varten pankki vaati muun muassa brittiläistä henkilötunnusta ja vahvistusta asuinosoitteestani. Se reissu pankkiin jäi siis hyvin lyhyeksi. Kävin myös Bootsissa, jota voisi ehkä parhaiten kuvailla Sokoksen kosmetiikkaosaston, apteekin ja R-kioskin risteytykseksi. Bootsista saa siis niin käsikauppa- kuin reseptilääkkeitäkin, aikakausilehtiä, pientä purtavaa ja kaikkia ihonhoitotuotteita sekä meikkejä. Jouduin ylikilojen vuoksi jättämään Suomeen yhtä sun toista, joten Bootsista ostelin sitten rasvoja, pesuaineita, vanulappuja ynnä muuta sellaista. Aivan kertakaikkisen ihana ja koukuttava kauppa ja kyllähän sinne viitisen kymppiä sai kulumaan ihan pienessä hujauksessa. Kävin viemässä ostokset asuntolalle, hengailin siellä hetken ja kävin vielä illalla kaupungilla syömässä, koska asuntolalla minulla ei mitään kunnon ruokaa ollut, eikä keittiö todellakaan ole sellainen että se kokkaamaan kutsuisi.

Sunnuntaina olin suunnitellut lähteväni Lontooseen Hillsong-seurakunnan jumalanpalvelukseen. Kyseessä on todella iso seurakunta ja kokouksia on joka sunnuntai neljä. Alunperin olin suunnitellut meneväni klo 13:15 alkavaan kokoukseen. Olin kuitenkin jo niin hyvissä ajoin hereillä, että lähdin Lontooseen aamulla 9:08 lähtevällä junalla ja ehdin hyvin kirkolle klo 11:00 alkavaan kokoukseen. Tapasin siellä muutamia seurakuntalaisia joiden kanssa kävin sitten syömässä kokouksen jälkeen. Tällä kertaa en tehnyt Lontoossa mitään muuta, sillä olimme suunnitelleet tapaavamme myöhemmin muiden täällä kaksi viikkoa minua ennen aloittaneiden sairaanhoitajien kanssa. Tapasinkin osan heistä illalla asuntolamme olohuoneessa, jossa sitten vietimme muutaman tunnin jutustellen. Mukavia tyyppejä, joita on tullut nähtyä useasti ensitapaamisen jälkeenkin. Juttutuokion jälkeen olikin sitten aika alkaa hiljalleen valmistautua yöpuulle ja ensimmäiseen päivään sairaalalla. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin!