BTUH Excellence Awards 2017

Viime kuussa sain kunnian osallistua yhdessä yhdentoista osastoni kollegan kanssa sairaanhoitopiirimme gaalaan, jossa palkitaan eri kategorioissa ansioituneimpia yksilöitä ja työyhteisöjä. Osastomme oli kolmen parhaan joukossa kategoriassa vuoden paras kliininen tiimi. Gaala järjestettiin Stock Brook Country Clubilla, joka on parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä täältä Basildonista, Billericayssa. Meidän matkamme kohteeseen tosin kesti ehkä tuplaten tuon parikymmentä minuuttia. Syynä tähän iltapäiväruuhka, jollaisia en Suomessa ole ehkä koskaan nähnyt ja erimielisyydet sen suhteen, että minnekäs tästä seuraavasta risteyksestä pitääkään kääntyä - päädyimme ajamaan ympyrää. :D Saavuimme paikalle kuitenkin lopulta, onneksi vain kymmenisen minuuttia myöhässä.

Asu gaalaan löytyi aivan vahingossa. Kävin yhdessä paikallisessa hyväntekeväisyyskaupassa katselemassa kirjoja ja huomasin kuvassa näkyvän mekon yhden mallinuken päällä. Pyysin saada sovittaa sitä ja kotiutinkin kyseisen mekon sitten huokeaan viiden punnan hintaan. Kengät sain lainaan yhdeltä työkaveriltani. Kengät olivat aivan upeannäköiset, mutta voin kertoa etten ole koskaan elämässäni pitänyt jalassani noin korkeita korkoja. Gaalasta poislähtiessäni meinasin taittaa vielä nilkkani, mutta säästyin onneksi kyynärsauvoilta ja sairaslomalta tällä kertaa.

Gaala alkoi buffetilla. Suomalaisena ajattelin buffetin tällaisessa tilaisuudessa sisältävän lämmintä ruokaa moneen lähtöön. Brittiläinen buffet on kuitenkin varsin paljon vaatimattomampi ja kylmiä pikkusuolaisia (vihaan muuten sanaa pikkusuolainen :D) sisältävä tarjoilu. Ei muuten mitään vikaa, mutta olin jättänyt syömiset monelta tunnilta väliin, kun ajattelin saavan vatsani ääriään myöten täyteen buffetissa. Noh, seuraavalla kerralla sitten viisaampana brittiläisiin buffetteihin. Tämän vuoksi lautaselta löytyy myös vehnätuotteita, jos joku ihmettelee, sillä minulla oli kerta kaikkiaan niin nälkä etten voinut pidättäytyä pelkästään vihannes-/hedelmälinjalla enkä olettanut mitään gluteenitonta pyydettäessä saavani. Vatsa onneksi sieti tämän retkahduksen.

Palkintojenjako gaalassa oli järjestetty Oscar-gaalan tyyliin. Jokaista kategoria varten oli eri henkilö, joka ensin kertoi mitä kyseisen kategorian ehdokkailta odotettiin (esimerkillistä tiimityöskentelyä, positiivista potilaspalautettua, raudanlujaa ammattitaitoa ja niin edelleen). Tämän jälkeen palkinnon jakaja esitteli kunkin kategorian kolme parasta ehdokasta ja kertoi mistä syystä kukin oli ehdolle asetettu. Lopuksi rumpujenpärinän saattelemana palkinnon jakaja avasi kultaisen kirjekuoren, jossa luonnollisesti oli kategorian voittajan nimi.

Meidän kategoriamme voittaja julkistettiin illan ensimmäisenä. Jännitin totta kai tuloksia ja toivoin osastomme voittoa. Ennen kaikkea jännitin kuitenkin siitä syystä, että pelkäsin joutuvani kävelemään noissa korkeissa koroissa lavalle muiden työkavereideni kanssa. En nimittäin oikeasti meinannut edes buffet-pöytään selvitä ilman että olin nenälläni. Valitettavasti emme kuitenkaan voittaneet tällä kertaa vaan jäimme toiselle tai kolmannelle sijalle, voittajan lisäksi muita sijoituksia ei sen tarkemmin eritelty. Täytyy myöntää että oman kategorian voittajan julkaistamisen jälkeen loppugaala oli hivenen puuduttava, kun ei enää tarvinnut jännittää oman osaston puolesta.

Tällaisella kokoonpanolla iltaa vietimme. Ilta oli kyllä ikimuistoinen ja olen todella kiitollinen, että sain kutsun osallistua mukaan gaalaan, vaikka olen ollutkin täällä vasta niin pienen tovin. Tällaista kun ei ihan joka päivä pääse kokemaan!

Kaksi kuukautta Englannissa

Gloucester Park

Eilen tuli täyteen tasan kaksi kuukautta Englantiin muutosta. Aika on mennyt ihan valtavan nopeasti, juurihan minä tänne vasta tulin. Viimeiset kaksi kuukautta ovat tuoneet elämääni uusia muutoksia enemmän kuin mikään muu ajanjakso elämässäni tähän mennessä. Fiilikset ovat vaihdelleet rajusti laidasta laitaan - välillä olen ollut taatusti maailman onnellisin ihminen ja välillä olen kyseenalaistanut rajusti jopa ammatinvalintaani.

Ihan ensimmäisenä täytyy kuitenkin sanoa, että Englantiin muuttaminen oli varmasti yksi elämäni parhaista päätöksistä! Olen niin valtavan iloinen, että rohkenin astua täysin mukavuusalueeni ulkopuolelle ja lähteä toteuttamaan vuosien takaista unelmaa ulkomaille muuttamisesta. En tällä hetkellä kaipaa laisinkaan asumaan takaisin Suomeen. Minä olen onnellinen täällä. Vaikka minulla ei termin varsinaisessa merkityksessä ole koti-ikävä, on minulla ihan hirvittävä ikävä kaikkia rakkaita ihmisiä Suomessa - perhettä, sukulaisia ja ystäviä. Olen mielessäni useaan kertaan kuvitellut lämpimiä jälleennäkemisiä Suomessa rakkaiden ihmisten kanssa. Onneksi ei tarvitse kuvitella enää pitkään, sillä juuri tänään ostin lentoliput Suomen lomalle juhannukseksi!

Lempiaamiaiseni - olen hiljalleen muuttumassa toastiksi ja englantilaiseksi teekupposeksi täällä.

Kaipaan kommunikoinnin vaivattomuutta ja sitä että voin ilmaista itseäni sanoin täydellisesti äidinkielelläni ilman, että viestin tunne muuttuu käännösvaiheessa vähän joksikin muuksi. Jos kahvipöytäkeskustelussa on osallisena useampi kuin kolme ihmistä, olen huomattavasti hiljaisempi kuin mitä Suomessa vastaavassa tilanteessa olisin. Vaikka ymmärtäisinkin mitä muut sanovat, puhuvat he niin nopeasti, että minun on vaikea sanoa väliin mitään. Usein käy myös niin, että jos takeltelen vähän sanoissa, joku alkaa jo puhua omaa asiaa päälleni. Töissä tauolla on myös hirvittävän helppo sulkea englanninkielinen keskustelu taustahälinäksi, johon ei kiinnitä liikaa huomiota. Vaikka kommunikointi on päivä päivältä vaivattomampaa, silti usein tauolla haluan vain olla hiljaa ottamatta osaa keskusteluun. Sanoisinkin Englanti-minäni olevan hiljaisempi kuin Suomi-minäni. Tästäkin huolimatta olen kuitenkin äärettömän ylpeä itsestäni pystyessäni tekemään töitä muulla kuin omalla äidinkielelläni ympäristössä, jossa kukaan ei ymmärrä sanaakaan Suomea.

Töitä on takana nyt reilu kahdeksan viikkoa. Olen oppinut tuona aikana ihan valtavasti uutta! Kahdeksan viikkoa sitten en voinut tehdä itsenäisesti mitään ja kaikki tuntui vain sekamelskalta, josta oli mahdotonta saada minkäänlaista otetta. Kahden kuukauden jälkeen työskentelen jo osana vahvuutta ja minulla on vuorossa vastuullani yhdeksän potilasta, joiden tarpeista huolehdin vuoron aikana yhdessä työparinani työskentelevän hoiva-avustajan kanssa. Kahdeksan viikkoa sitten tuskin pysyin tolpillani 12½ tunnin työvuoroa ja nykyään työvuorot hujahtavat ohi niin nopeasti etten edes tiedä kuinka olen aikaisemmin ehtinyt tehdä työni kahdeksan tunnin vuoron aikana. Fiilikset työn suhteen ovat kuitenkin vaihdelleet erityisen voimakkaasti.

Vaadin itseltäni työn suhteen hirvittävän paljon. Koen riittämättömyyden tunnetta lähinnä siitä syystä, että tietotaitoni akuuttiosastolle on hyvin rajallinen työskenneltyäni viimeiset reilun kaksi vuotta vanhusten parissa hyvin erilaisissa olosuhteissa. Edelleenkin esillä oleva osittainen kielimuuri tuo myös haasteita työarkeen. Koen usein myös turhautumista joutuessani pyytää jatkuvasti apua työkavereiltani, kun minulla ei vielä ole lupaa hoitaa esimerkiksi suonensisäistiä lääkityksiä itsenäisesti. Näin kirjoitettuna kuulostaa ehkä hivenen hupsulta, että turhaudun joutuessani pyytämään apua. Ehkä sitä on Suomessa jotenkin oppinut mentaliteettiin, että jokainen hoitaa omat hommansa. Täällä minulle on kuitenkin useaan kertaan vakuuteltu, että teemme työtä tiimissä, jossa muita autetaan tarvittaessa. Suomalaisena sitä tietenkin ajattelee, että minun täytyisi tehdä jokin vastapalvelus. Toistaiseksi minun täytyy kuitenkin keskittyä vain siihen, että saan omat työni hoidettua työvuoron aikana. Aikaa ei siis juuri vastapalveluksille tällä hetkellä riitä. Yritän jatkuvasti muistutella itselleni, että olen ollut täällä vasta kaksi kuukautta, eikä kukaan oletakaan minun tietävän kaikkea. Menihän siinä Suomessakin useita kuukausia ennen kuin oli oppinut uuden työpaikan tavoille. Puhumattakaan jos se uusi työpaikka on ulkomailla paikassa, jossa hoitotyö on hyvin erilaista kuin kotimaassa ja jossa työt täytyy hoitaa itselle vieraalla kielellä.

Southend-on-Sea, upea merenrantakaupunki

Onneksi minulla on tukena huikeita työkavereita, jotka ovat ottaneet minut osastolle avosylin vastaan. He ovat auttaneet minua, vastanneet päivittäin ehtymättömään kysymysten tulvaan, opastaneet minulle kädestä pitäen asioita joissa olen epävarma, rohkaisseet minua kun olen sitä tarvinnut ja opettaneet minua englantilaisille tavoille. Ilman upeita työkavereita olisin aivan varmasti jo luovuttanut töiden suhteen. Osaston raskas luonne onkin hionut työyhteisöstä tiiviin porukan, joka pitää huolen siitä, että kaikilla on hyvä olla. Kun viikko takaperin purskahdin vuoron päätteeksi itkuun turhautumisen vuoksi, eivät työkaverit päästäneet minua kotiin ennen kuin olin kertonut heille miksi minulla oli paha mieli. Tämän lisäksi he vielä vakuuttelivat minun kyllä pärjäävän ja kertoivat kuinka hekin ovat aikanaan olleet samassa tilanteessa kuin minä (kumpikin ovat muuttaneet Englantiin muualta, mutta ovat olleet osastolla jo hyvän tovin). En voisi siis olla kiitollisempi ihmisistä, joiden kanssa saan tehdä töitä.

Alkuun pitkät työvuorot tuntuivat todella pitkiltä ja veivät minusta ihan kaikki mehut. Nykyään liputan kuitenkin täysin pitkien vuorojen nimeen, sillä vastineeksi pitkille päiville saa paljon vapaita. Suurimman osan ajasta teen kolme pitkää päivää viikossa, tuntien tasaamiseksi harvakseltaan vuoroja tulee viikossa neljä. Riippuen työvuorosuunnitelusta tämä saattaa tarkottaa pitkiäkin vapaaputkia, toisinaan kyllä myös useita ykkösvapaita. Oma työvuorolistani on näyttänyt muun muassa tältä: pitkä päivä, yksi vapaa, kaksi pitkää päivää, yksi vapaa, kaksi pitkää päivää, viisi vapaata, pitkä päivä, kaksi vapaata, kaksi pitkää päivää, kolme vapaata ja niin edelleen. Tämä on vaikuttanut ainakin minun kohdallani jaksamiseeni äärettömän positiivisesti. Jaksan touhuta vapailla paljon enemmän ja olen oppinut esimerkiksi rakastamaan pyykinpesua, mikä ennen kuului inhokki kotitöihini imuroinnin ohella. Kun vapaa-aikaa on tuplasti enemmän, viitsii aikaa käyttää enemmän myös kotitöiden tekemiseen.

Kun 11 000 naista kokoontuu ylistämään Jumalaa Wembley Arenalle. ♥

Pitkillä vapailla on myös kääntöpuolensa. Minulla ei käytännössä kämppisten ja kahden Lontoo-ystävän lisäksi ole täällä vielä mitään työpaikan ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja, joten vapaapäivät käyvät välillä pitkiksi ja tunnen oloni hivenen yksinäiseksi. Tiedän kyllä, että tulen aikanani löytämään lisää ystäviä, mutta sille täytyy vain antaa aikaa. Tottahan tilanne on aivan uusi kun olen vasta muuttanut tänne verrattaen vaikka Jyväskylään, jossa kerkesin kuitenkin asumaan viiden ja puolen vuoden ajan. Hiljalleen yritän tässä keksiä vapaa-ajalle harrastuksia joissa tavata uusia ihmisiä ja toivottavasti löydän myös seurakuntayhteyden, josta löytää palvelupaikan. Tähän mennessä olen käynyt vain Lontoon Hillsong-seurakunnassa, koska se on ennestään tuttu paikka. Lontooseen on kuitenkin matkaa täältä, joten en ole vielä varma jatkanko siellä käymistä, vai yritänkö löytää paikalliseurakunnan, jossa alkaa käymään. Varmaan ainakin käyn tutustumassa joihinkin paikallisiin seurakuntiin.

Tämä oli nyt tällaista ajatustenvirtaa fiiliksistä joita mielessä on risteillyt tämän viimeisen kahden kuukauden aikana. Onhan tämä monella tapaa ollut itselle kasvun aikaa. Tiedostan sen, että elän tällä hetkellä unelmaani, mutta tämänkin unelman eteen täytyy edelleen tehdä töitä. Välillä kyllä tuntuu myös siltä etten oikein tahdo nähdä metsää puilta. Täytyykin ihan välillä aina muistutella itseään relaamaan ja miettimään miksi olen täällä - tämä on unelmani, jota minä nyt pääsen elämään!

Home sweet home

Agencyn kautta Englantiin sairaanhoitajiksi tuleville ulkomaalaisille tarjotaan usein asuinpaikkaa sairaalan asuntolasta. Asuntolassa saa myös usein asua ilmaiseksi sairaalasta riippuen esimerkiksi yhden tai kahden kuukauden ajan. Työpaikan varmistuessa minulta kysyttiin haluaisinko muuttaa sairaalan asuntolaan, jossa saisin asua ensimmäisen kuukauden ilmaiseksi. Vastasin kysymykseen epäröimättä myöntävästi. Tiesin alusta saakka haluavani muuttaa ensin asuntolaan. Näin säästyisin yhdeltä stressitekijältä ennen lähtöä, kun ei etänä tarvitsisi kaiken muun lisäksi asuntoasioita vielä hoitaa. Tiesin ettei asuntoja kannattaisi täältä, niinkuin ei muualtakaan, sokkona näkemättä vuokrata, koska huijareita on vuokrasivustot pullollaan. Olen myös Suomessa opiskeluaikojen alusta lähtien kärsinyt asteittain pahenevista sisäilmaongelmista, joten myös tästä syystä minun täytyi päästä katsomaan asuntoa paikan päälle. Asuntolassa tapaisin myös muita sairaalassa työskenteleviä hoitajia ja muita minun kanssani samoihin aikoihin aloittaneita ulkomaalaisia hoitajia. Näin ollen näin asuntola-asumisen alkuun erittäin järkevänä ratkaisuna ulkomaille muuttaessani.

Myönnettävä kuitenkin on, että en minä kyllä täysin osannut varautua siihen minkälainen asumus minua täällä Englannissa vastassa olisi. Muistan kun matkan jäljiltä väsyneenä sairaalan henkilöstohallinnon edustaja lähti saattamaan minua sairaalan alueella olevalle asuntola-alueelle. Hän jätti minut parkkipaikalle odottelemaan hetkeksi, kun hän kävisi hakemassa avaimet asuntolaan. Muistan katselleeni edessäni olevia tiilirakennuksia ja ajatelleeni, että toivottavasti nuo eivät ole niitä asuntoloita. No, tottahan kai ne olivat. Asuntolaan sisään astuessamme ensimmäisinä fiiliksinä olivat lähinnä järkytys ja epäusko. Ihan oikeastiko minun pitäisi asua täällä? Järkytyksen saattoi luultavasti lukea kasvoiltani, sillä henkilöstöhallinnon edustaja sanoi ettei asuntola kummoinen ollut, vastasi kuulema lähinnä paikallisia opiskelija-asuntoja. Mielessäni mietin etten koskaan Suomessa opiskeluaikanani asunut edes puoliksi näin hirvittävässä paikassa. Ensifiiliksien perusteella väsyneenä teki siis mieli lähinnä purskahtaa itkuun ja lähteä seuraavana päivänä takaisin Suomeen.

Yhdessä asuntolablockissa asuu kaiken kaikkiaan 24 ihmistä, jotka kaikki jakavat yhteisen olohuoneen. Asuntola on jaettu neljään kuuden huoneen käytävään, joiden asukit taas sitten jakavat yhteisen wc:n sekä suihkun. Jokainen käytäväkommuuni jakaa myös yhteisen keittiön. Kaikilla on oma pieni huone, jossa on poikkeuksellisesti käsienpesuallas (wc:ssä tätä yleellisyyttä nimittäin ei ollut). No, kuvat kaiketi tässä tapauksessa kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Mietin aidosti pitkään julkaisisinko näitä kuvia edes ollenkaan, sillä en juuri koe minulla olleen varaa valittaa kun ilmaiseksi sain asuntolassa asua. Asuntola-asuminen oli kuitenkin osa tänne asettautumistani, joten päätin nämä kuvat julkaista.

Olen aina ollut koti-ihminen. Tykkään viettää paljon aikaa kotona leväten, rentoutuen ja akkuja ladaten. Koti ei ole vain paikka syömistä, nukkumista ja peseytymistä varten, vaan sillä on aivan erityinen merkitys minulle. Niinpä haluan kotini olevan kaunis, siisti ja kodikas. Asuntola ei täyttänyt mitään näistä kategorioista.

Kaikkialla oli vähän nuhruista ja likaista, vaikka yleiset tilat kävi viikottain siivoamassa siivoja. Ihan varma en ole mitä siivoja siivouspäivinä asuntolassamme teki, koska paikka ei näyttänyt olevan hänen käsittelynsä jälkeen yhtään sen siistimpi kuin hänen sinne tullessa. Wc:ssä esimerkiksi kyllä haisi kloriitille ja pesuaineille, mutta pöntössä oli siitä huolimatta jonkun jättämät viikon takaiset jarrutusjäljet. Pahoittelen antamaani mielikuvaa. Olohuoneessa oli ihan kivannäköinen televisio, joka ei kuitenkaan toiminut.

Keittiö oli niin hirvittävän likainen, että asuntolassa asuessani en kokannut kertaakaan, koska en vain kertakaikkiaan saattanut. En olisi edes säilyttänyt ruokiani keittiön jääkaapissa jos ei olisi ollut aivan pakko, sillä hyllyt olivat varmaan viimeisen vuoden aikana kertyneen lian peitossa ja tiskipöydillä oli likaisia astioita, jotka joku poismuuttanut asukas oli todennäköisesti sinne jättänyt, sillä ne eivät pöydällä liikahtaneet koko aikana kun asuntolassa asuin. Tiskipöydällä lojui myös homeinen tiskiharja. Ostin oman ja pesin oman ainoan kuppini aina huoneessani. En koskaan ollut avojaloin suihkua lukuunottamatta ja sekin puistatti minua jokainen kerta. Petivaatteet olivat varmaan kymmenen vuotta vanhat ja kaksi tyynyä yhdessä vastasi lähinnä muutamaa kasaan taiteltua tyynyliinaa. En siis voi sanoa asuntolakokemukseni olleen mitenkään erityisen positiivinen.

Aloin siis katselemaan asuntoja jo varmaan ihan ensimmäisenä iltanani asuntolassa, sillä halusin vain päästä sieltä mahdollisimman nopeasti pois. Päätin että kuukauden sisään olisin sieltä ulkona, koska penniäkään en aikoisi siellä asumisesta maksaa. Olin jo vielä Suomessa ollessani katsellut vähän Basildonin asuntotarjontaa, jotta tietäisin mitä odottaa. Olin henkisesti varautunut siihen, että minulla olisi varaa ainoastaan johonkin kymmenen hengen kommuuniin jossain ihan hirveässä läävässä ja maksaisin tästä lystistä tuplaten enemmän mitä Suomessa täydellisestä pienestä yksiöstäni. Sijaintinsa vuoksi vuokrataso on kyllä korkea (Lontoo on vain neljänkymmenen minuutin junamatkan päässä), mutta yllätyin kuinka mukavannäköisiäkin asuntoja oli tarjolla.

Laitoin viestiä muistaakseni kolmesta tai neljästä talosta. Ensimmäisenä sovin näytön asuntoon, jossa vuokranantaja asuisi asunnossa myös. Kyseessä oli keski-ikäinen naishenkilö, joka asuu tyttärensä kanssa. Heillä sitten oli ylimääräinen makuuhuone vuokrattavaksi. Otin häneen yhteyttä, koska asunto oli todella kaunis ja vuokra oli kohtuullinen. En totuuden nimissä kuitenkaan ollut varma haluaisinko tähän asuntoon todella, koska olisin todennäköisesti koko ajan tuntenut vain asuvani jonkun nurkissa ilman tunnetta siitä, että tämä olisi myös minunkin kotini.

16.3 olin menossa pankkiin avaamaan tiliä ja pankkiin lähtiessäni laitoin yhdelle vuokranantajalle viestiä talosta, josta olin kiinnostunut. Yllättäen vuokranantaja vastasi välittömästi ja sovimme näytön jo sille samalle päivälle. Minun ei juuri ovea pidemmälle tarvinnut astua kun tiesin haluavani muuttaa tähän taloon. Kyseessä on siis kolmekerroksinen talo, jossa on kuusi makuuhuonetta. Alimmassa kerroksessa on yksi makuuhuone, keittiö ja olohuone. Keskimmäisessä kerroksessa on kaksi makuuhuonetta ja ylimmässä kerroksessa kolme. Vuokranantaja oli vasta hiljattain ostanut talon ja remontoinut sen täysin uuteen uskoon lattiasta kattoon asti. Tuossa vaiheessa vasta kaksi talon kuudesta makuuhuoneesta oli asutettuja, koska talon remontti oli vasta valmistunut ja näin ollen huoneisiin etsittiin vasta ensimmäisiä asukkeja.

Kävin katsomassa kolmea huonetta, kahta ylimmässä kerroksessa ja yhtä talon keskimmäisessä kerroksessa. Yläkerran makuuhuoneet jakavat yhteisen kylpyhuoneen, mutta keskimmäisen kerroksen makuuhuoneessa on oma pieni kylpyhuone. Yläkerran makuuhuoneet ovat myös huomattavasti pienempiä kun taas keskikerroksen makuuhuoneesa on myös oma sohva. Tiesin heti haluavani huoneen omalla kylpyhuoneella. Jouduin kuitenkin tovin jos toisenkin mietiskelemään olisinko valmis maksamaan yli sataa puntaa vuokraa enemmän kuussa kun vuokra olisi jo ilmankin sata euroa enemmän kuin mitä maksoin yksiöstä Suomessa. Totesin kuitenkin, että minun on aivan turha vertailla vuokria Englannin ja Suomen välillä, sillä vuokrat nyt vain olisivat korkeammat enkä voisi asialle mitään. Tiesin kyllä että minulla olisi varaa maksaa kalliimpaa huonetta, mutta jotenkin tuntui hullulta maksaa jälleen sinne Suomeen verrattuna 200 euroa enemmän vuokraa ja jakaa vielä asunto viiden muun ihmisen kanssa.

Olin kuitenkin jo melkolailla päätökseni tehnyt heti talon nähdessäni - haluaisin makuuhuoneen omalla kylpyhyoneella. Ja senhän minä sitten otin. Pienintäkään hetkeä en ole päätöstäni katunut. Koko talo on todella ihana ja viimeisen päälle laitettu. Keittiöstä löytyy kaikki ruonlaittovälineitä ja astioita myöten ja talo on myös kokonaisuudessaan kalustettu. Vuokra sisältää kaiken mahdollisen kunnallisverosta (tai mikä lie se council tax suomeksi onkaan), lämmitykseen, veteen, nettiin ja viikottaiseen yleisten tilojen siivoukseen.

Tällä hetkellä talossa asuu minun lisäkseni kolme muuta asukasta - yksi niin sanotusti paikallinen, yksi kreikkalainen ja yksi italiainen. Tällä viikolla saamme uuden kämppiksen, jonka jälkeen jäljellä on enää yksi vapaa huone. Kaikki kämppikseni ovat todella mukavia, höpöttelemme törmätessämme ja olemme myös viettäneet aikaa yhdessä. Jännitin melko paljon tällaiseen kommuuniin muuttamista kun olen aikaisemmin Jyväskylässä jakanut asunnon maksimissaan sen yhden ihmisen kanssa ja nyt minulla tulee lopulta olemaan viisi kämppistä. Tähän mennessä yhteielo on kuitenkin sujunut paremmin kuin hyvin. Olemme kaikki kokoaikatöissä ja aikataulumme menevät hyvin usein niin ristiin, että emme edes näe toisiamme välttämättä useisiin päiviin. Tälläkään hetkellä en edes tiedä onko kotona minun lisäkseni ketään muuta kuin minä. Olemme kuitenkin mietiskelleet leffailtoja yhteisten vapaailtojen sattuessa kohdalle. Pidänkin siitä että muutkin kämppikseni haluavat tutustua muihin sen sijaan että olisi vain pakollinen paha tavata toinen aamulla keittiössä. Vaikka vietämmekin kaikki vapaa-ajalla töiden jälkeen paljon aikaa omissa oloissamme niin toisinaan juttelemme pitkät pätkät olohuoneessa tai syömme yhdessä lounasta takapihallamme.

Voisikin siis sanoa, että olen tullut kotiin.

Havaintoja sairaanhoidosta

Olen ollut nyt kolme viikkoa töissä Basildonin yliopistollisen sairaalan vuodeosastolla. Osasto on pääasiallisesti keskittynyt syöpäpotilaiden hoitoon, mutta osastollamme hoidetaan toisinaan myös hematologisia potilaita sekä sisätautipotilaita. Ensimmäisten viikkojen aikana olen tehnyt seuraavanlaisia suomalaisesta sairaanhoidosta poikkeavia havaintoja:

1. Sähköistä kirjausjärjestelmää ei ole. Kaikki päivittäiskirjaukset kirjataan potilastietoihin käsin. Jokaisella potilaalla on oma kansionsa, joka sisältää kaikki potilaan tarpeelliset terveystiedot. Lääkäreillä on tietokoneella oma pohjansa lääkärinkiertoja varten, mutta yleensä lääkärit täyttävät nämäkin käsin. Ainoastaan potilaan kotiutuessa kirjoittaa lääkäri koneella kotiutuslomakkeen, joka siirtyy sähköisesti suoraan potilaan omalääkärille potilaan kotiutuessa. Myös potilaiden lääkelehdet ovat käsinkirjoitettuja.

Käsinkirjoittaminen vie tietenkin jo itsessään huomattavasti paljon enemmän aikaa kuin tietokoneella kirjoittaminen, mutta tätäkin suurempi ongelma on käsialat, joita tuntuu olevan toisinaan miltei mahdoton ymmärtää. Yritäpä siinä sitten selvitellä potilaan jatkohoitoa, jos et saa hoitavan lääkärin käsialasta mitään selvää.

2. Potilaiden henkilökohtaisten lääkkeiden säilytys. Suomessa olen osasto-oloissa tottunut siihen, että osastolla on lääkehuone, joka sisältää kaikki tarvittavat lääkkeet jokaista potilasta varten. Omia lääkeitä ei tietääkseni Suomessa osastolle koskaan tarvitse tuoda (poislukien ehkä astmalääkkeet ja insuliinit) vaan lääkkeet saa aina sairaalalta. Täällä potilas tuo usein mukanaan säännölliset lääkkeensä, joita säilytetään vuoteen vieressä olevan pöydän lukollisessa laatikossa. Tuollaista kaikenkattavaa lääkevarastoa osastolla ei ole, vaan lääkkeitä tilataan sairaala-apteekista kunkin potilaan tarpeiden mukaan ja lääkkeet säilötään kyseisen potilaan lukollisessa laatikossa. Osaston lääkehuoneessa säilytetään kuitenkin tiettyjä paljon käytettäviä lääkkeitä, kuten paracetamolia, aspiriinia, kortisonia, pahoinvointilääkkeitä, laksatiiveja, lansopratsolia, clexaneja ja niin edelleen. Ymmärrykseni mukaan näiden lääkkeiden kohdalla on kustannustehokkaampaa hankkia lääkkeet yleisesti osaston käyttöön kuin hankkia jokaiselle potilaalle henkilökohtaiset lääkkeet.

3. Lääkkeidenjako. Täällä lääkkeitä ei jaeta dosettiin tai päiväkohtaisiin annoksiin. Aamu osastolla alkaa lääkekierrolla, jonka toteuttaa sairaanhoitaja. Kierron aluksi hoitaja kokoaa osaston lääkevarastosta lääkekärryyn aamuisin tarvittavia lääkkeitä, noita joita edellisessä juuri mainitsin. Kärryn kanssa hoitaja lähtee sitten omien potilaiden luokse. Hoitaja jakaa potilaan aamuannoksen osaston lääkkeistä sekä potilaan henkilökohtaisista lääkkeistä potilaan nähden, jonka jälkeen hän antaa potilaalle tämän aamulääkkeet. Lääkkeitä ei siis jaeta etukäteen vaan kunkin hetken lääkkeet jaetaan juuri ennen niiden antamista potilaalle.

4. HCA vs. lähihoitaja. Täällä perushoitotyötä ei tee lähihoitaja vaan health care assistant. Suomessa tämä kaiketi vastaisi hoiva-avustajaa. HCA hoitaa potilaan perustarpeista, kuten pesuista, ravinnonsaannista, wc-asioista, vitaalitoimintojen säännöllisestä mittailusta (joita täällä mittaillaan monta monituista kertaa päivässä jokaiselta osaston potilaalta) jne. HCA ei saa osallistua lääkehoitoon samalla tavalla kuin lähihoitaja Suomessa, vaan päävastuun kaikesta lääkehoidosta ottaa vähintään Band 5 hoitaja, eli siis sairaanhoitaja.

5. Työvaatteet. Täällä voi paljolti työvaatteista, tai lähinnä niiden väristä, nähdä kuka tekee ja mitä tekee. Opiskelijoilla on harmaat työvaatteet, hoiva-avustajilla vaaleansiniset. Band 5 sairaanhoitajien (eli minun) työvaatteiden väri on royal blue valkoisilla kauluksilla ja hihansuilla, band 6 sairaanhoitajat pukeutuvat taas navy bluen väriin myöskin valkoisilla yksityiskohdilla. Osastonhoitajan väri on navy blue, mutta yksityiskohdat ovat punaiset. Ylihoitaja (mitenhän matron kääntyy suomeksi?) pukeutuu meillä myöskin navy bluen väriin valkoisilla yksityiskohdilla, mutta tämän lisäksi heidän yläosastaan löytyy myös valkoisia pilkkuja. Meidän sairaalassamme ainakin farmaseutit ja näytteidenottajat pukeutuvat valkoiseen. Työasuja saa neljä ja valittavana on joko tunika & housut -kombo tai mekko. Itse otin kaksi molempia.

Toinen Suomesta poikkeava asia työvaatteiden suhteen on se, että ne pestään kotona. Tämä menettelee jollain tasolla siihen saakka kun työvaatteet ovat näkyvästi puhtaat, mutta sitä päivää odotellessa kun joku on oksentanut syliini tai työpaidalleni on roiskunut verta yms, en kyllä haluaisi työvaatteita kotiin kantaa.

Ai niin, työkenkien on myös oltava täysin mustat ja umpinaiset. Täällä ei siis missään nimessä saa pitää mitään varpaista avonaisia värikkäitä remmikenkiä, minkälaiset minulla oli Suomessa. Työkaverille tuli sanomista jo siitä, että kenkien pohja oli valkoinen. Ostin siis sysimustat Puman tennarit Sports Directistä.

6. Mitään lääkkeitä ei saa antaa ilman lääkärin määräystä. Ei siis yhtikäs mitään. Ei edes parasetamolia tai laksatiiveja. Kaikkeen lääkehoitoon tarvitsee lääkärin määräyksen. (Itseasiassa nyt jälkikäteen olen kuullut, että tiettyjen lääkkeiden antaminen sairaanhoitajan harkinnan mukaan olisi kertaluontoisesti luvallista, mutta pääsääntöisesti määräys kuitenkin pyydetään aina ennen lääkkeen antamista potilaalle, vaikka kyseessä olisi vain laksatiivi.)

7. Potilaan henkilöllisyyden varmistaminen.  Olen ollut viimeksi Suomessa osastotyössä kesällä 2014. Muistan tuolta ajalta, että lääkkeet jaettiin aina seuraavan vuorokauden ajaksi valmiiksi lääkelaseihin tarjottimelle, jossa oli oma lokero aina yhdelle potilaalle. Lokerot merkittiin esimerkiksi 3/1 (huone 3, vuode 1). Taisipa tässä perässä sukunimikin lukea. Muistan hämärästi sen, että joku saattoi esimerkiksi yhteen huoneeseen koota lounaskärryä huoneen potilaille. Servetteihin merkattiin kenelle potilaalle ruoka oli menossa ja tarjottimelle sitten laitettiin myös kyseisen potilaan lääkkeet. Tarjotin vietiin potilaan eteen ja voilá - toivottavasti lääkkeet menivät oikealle potilaalle. Lääkkeidenottoa ei myöskään aina jääty vahtimaan, vaan lääkkeet saattoivat jäädä pöydälle odottamaan ottajaansa.

Täällä on vähän eri meininki. Periaatteessa vähintään jokaisen vuoron ensimmäisellä lääkkeenjaolla on kysyttävä potilaan nimi ja tämän syntymäaika. Tämän jälkeen tarkistat vielä nämä tiedot ja sairaalanumeron potilaan rannekkeesta ennen kuin alat annostella lääkkeitä. Potilaan on myös otettava lääkkeet hoitajan nähden, eikä lääkkeitä jätetä pöydille pyörimään. Huumelääkkeiden kohdalla sekä lääkeannosta valmisteltaessa että sitä potilaalle antaessa paikalla on oltava kaksi vähintään band 5:sen hoitajaa. Suonensisäiset lääkkeet tarkastetaan myös aina kahden hoitajan toimesta. Nämä ovat hyvin ymmärrettäviä käytäntöjä, mutta hyvin poikkeuksellista mielestäni on se, että insuliinia ei saa pistää ennen kuin oikean annoksen ja lääkeaineen on toinen hoitaja tarkastanut. Ei vaan Suomessa. Ei sinällään mikään huono systeemi, sillä myönnettävä on että on jokusen kerran vuosien varrella itsekin tullut annettua vääriä lääkkeitä väärille potilaille.

8. Sairaanhoitajan työnkuva. Suomessa olen paikassa kuin paikassa tottunut siihen, että sairaanhoitajan työnkuvaan kuuluu paljon myös perushoitotyötä. Toisissa paikoissa enemmän, toisissa vähemmän. Välillä turhauduin kuitenkin tunteeseen, että olinko tosiaan opiskellut korkeakoulututkinnon sen vuoksi, että saisin päivät pitkät vaihtaa vaippoja ja syöttää potilaita. En vähättele perushoitotyötä, en piirun vertaa. Minä kuitenkin opiskelin sairaanhoitajaksi sen takia, että saisin tehdä sairaanhoitajan töitä, en lähihoitajan.

Täällä en kuitenkaan kolmen viikon työskentelyn aikana ole esimerkiksi käyttänyt yhtään ainoata potilasta suihkussa. Yhden vainajan olen valmistellut kuljetusta varten, mutta tämänkin koska halusin nähdä kuinka se täällä tehdään. Tämä toki saattaa olla osastokohtaistakin, mutta meidän osastolla on niin tehokkaat hoiva-avustajat, että he ovat ehtineet jo hommansa hoitamaan ennen kuin meillä olisi aikaa heitä avustaa. Välillä on jopa ihan omatunto kolkuttanut, että olenkohan huono hoitaja kun ei ole perushoitoon tarvinnut/ehtinyt osallistua.

9. Työvuorojen pituus. Kahdeksan tunnin työvuorojen sijaan työpäiväni ovat aina 12½ tunnin mittaisia, joko päivävuoroja tai yövuoroja. Työvuoro alkaa aina puoli kahdeksalta ja päättyy reilun kellonympäryksen kuluttua tasan kahdeksalta. Työvuoroja tehdään viikossa kolme, paitsi harvakseltaan tasataan tunteja tekemällä neljäs vuoro, sillä tunnin päivittäinen ruokatauko on täällä palkaton. Meidän osastollamme viikon aikana yö- ja päivävuoroja ei myöskään sekoitella keskenään, vaan viikon aikana tehdään pääsääntöisesti aina joko pelkästään yö- tai päivävuoroja.

Vaikka pikät vuorot näin alkuun rankoilta tuntuvatkin, pidän silti tästä systeemistä enemmän. Työpäivinä keskityn työntekoon ja vastapainoksi pitkille päiville on sitten enemmän vapaita. Työputket eivät myöskään koskaan ole pidempiä kuin kahden päivän mittaisia, ellet itse niin halua. Muutos on melkoinen Suomen systeemiin tottuneena. Välillä mentiin kaksi viikkoa vain kahdella yhden päivän vapaalla ja työrytmi saattoi olla kaksi vapaata, neljä töitä, yksi vapaa, viisi töitä, kaksi vapaata linjaa. Välillä tuntui että olisin asunut töissä, eikä palautumiselle todellakaan aina jäänyt tarpeeksi aikaa. Tällä hetkellä siis todellakin liputan pitkien vuorojen puolesta, mutta kysykää uudelleen puolen vuoden kuluttua mitä mieltä asiasta silloin olen. ;)

Tällaisia asioita tätä postausta kirjoittaessani nyt putkahti mieleen, toki näitä varmasti olisi enemmänkin jos oikein miettimään kävisi. Tämä ei sitten missään nimessä ole mikään valitusvirsi suuntaan eikä toiseen, vaan ainoastaan havaintoja sairaanhoidon erilaisuudesta Suomen ja Englannin välillä.

Olisi kiva kuulla teidän ajatuksianne näihin erilaisuuksiin liittyen! Mitä asioita te muut Englannissa työskentelevät hoitajat olette kokeneet hyvin erilaisina suomalaisiin käytäntöihin tottuneena? Tehdäänkö asioita kenties vielä eri tavoin jossain muussa maassa?

Ensimmäiset päivät Englannissa

Ehdin haaveilla ulkomaille muuttamisesta vuosikausia. Reilu vuosi sitten tein sen päätöksen, että nyt on ryhdyttävä tosissaan tekemään töitä unelman toteutumisen eteen, jos oikeasti aikoisin joskus lähteä. Vuosi tehtiin paperitöitä ja lähdön valmisteluja. Viimeiset kuukaudet tuntuivat ensin matelevan, mutta lopulta viimeiset viikot ja päivät valuivat sormien välistä kuin hiekka tiimalasissa. Viimein, kuluvan kuukauden yhdeksäntenä päivänä, oli aika jättää Pohjanmaan lakeudet taakse ja suunnata kohti suurta maailmaa. Lähtöä edeltävän yön vietin rakkaan ystäväni luona Helsingissä. Toistaiseksi viimeistä iltaa Suomessa vietettiin Espoon Sellosalissa Juha Tapiota kuunnellen. En usko, että viimeistä iltaa olisi paljon tuon paremmin voinut viettää. ♥

Etukäteen en jännittänyt lähtöä juuri laisinkaan. Muutamana lähtöä edeltävänä päivänä perhosia kävi välillä vatsassa kun mieleen yhtäkkiä juolahti, että tässä ollaan aikuisten oikeasti ihan pian muuttamassa ulkomaille. Ihmettelinkin mielessäni, että johan on kumma kun ei tämän enempää jännitä. Lähtöaamuna puoli kuuden jälkeen junassa matkalla lentokentälle se kuitenkin iski - aivan hirvittävä jännitys. Rakas ystäväni oli onneksi saattamassa minua lentokentälle ja hänen höpöttelynsä sai ajatukseni edes hieman muualle höyryjunan lailla takovasta sydämestäni, joka siinä vaiheessa uhkasti hypätä pois rinnasta. Mielessäni ei oikein pyörinyt muuta kuin se, että lähden ihan kohta matkaan vain menolipun kanssa. Tässä vaiheessa teki jopa hivenen mieli vain palata sillä junalla takaisin Helsinkiin, koska jännitti niin valtavasti. Etukäteen olin suunnitellut, että lentokentällä hörpin sitten sisintä lämmittävää Chai Lattea ja katselen lähteviä lentokoneita hiljalleen valkenevassa aamussa. Niinhän siinä kävi, että ystäväni oli meistä ainut, joka mitään hörpiskeli. Minua jännitti niin paljon, että meinasin oksentaa. Piia, olen pahoillani etten millään pystynyt kunnolla keskittymään keskusteluumme, vaikka edelleenkin muistan mitä noina aamuhetkinä juttelimme. Mielessäni kävin koko ajan kamppailua sen välillä, että juoksenko karkuun, oksennanko vai istunko tässä viilipyttynä ja yritän selvitä tilanteesta hengissä. Kiitos kuitenkin henkisestä tuesta! ♥

Suurin jännitys kuitenkin hälveni turvatarkastuksen läpi lähtöporteille päästyäni. Turvatarkastuksessa jouduin ensimmäistä kertaa satunnaisen huumetarkastuksen uhriksi. Itse en tosin usko tarkastuksessa olleen mitään satunnaista, sillä pienessä käsilaukussani oli melkein vuoden reseptilääkkeet, joista osa jauhemaisia inhaloitavia astmalääkkeitä. :D Onneksi en paljastunut huumekuriiriksi, joten sain jatkaa matkaa. Kolmen tunnin lento tuona hyvin varhaisena perjantaiaamuna tuntui jotenkin poikkeuksellisen pitkältä. Jännitys meinasi välillä ottaa valtaansa myös lennon aikana, eikä puolisen tuntia kestänyt ajoittainen turbulenssi lainkaan helpottanut tilannetta. Lontoon Gatwickille laskeuduttiin kuitenkin ehjin nahoin ja aikataulussa. Lentokentällä minua oli vastassa puolestani järjestetty taksi, joka vei minut lentokentältä aina sairaalalle saakka. Kuljettajana oli todella mukava mies, jonka kanssa jaksoin väsymyksestä huolimatta höpötellä koko vajaan tunnin mittaisen matkan aina määränpäähän saakka.

Sairaalalla tapasin henkilöstöhallinnon edustajan. Hän lähti esittelemään minulle asuntolaa, jossa tällä hetkellä asustelen. Sain häneltä myös tervetulopakkauksen, jonka sisältö näkyy ylläolevassa kuvassa. Todella kaunis ele hankkia ulkomailta saapuvalle vähän evästarvikkeita, jottei ensimmäisenä kaiken väsymyksen painaessa tarvitse ruokakauppaan lähteä.

Hoitajien kampus sijaitsee sairaala-alueella sairaalan välittömässä läheisyydessä. Alueella on useampi asuntola, jossa majoittuu hoitoalan ammattilaisia (hoitajien lisäksi myös lääkäreitä, kuten olen tullut huomaamaan). Samalla käytävällä kanssani majoittuu viisi muuta asukkia, joiden kanssa jaan vessan, kylpyhuoneen ja keittiön. Tälläisiä pikkuyksiköitä on tässä asuntolassa neljä, joten kaikkiaan saman katon alla meitä asuu 24. Koko talo jakaa sitten yhteisen olohuoneen ja ruokailutilan. Suomalaisen korvaan siis melkoinen järjestely vai mitä? Sairaala kuitenkin tarjoaa ensimmäisen kuukauden majoituksen ilmaiseksi, joten hirveästi ei kyllä ole varaa valittaakaan. Itse tiesin jo ennen tänne tuloa tämän olevan vain väliaikainen majoitusratkaisu, joten kyllä täällä sen välttämättömän ajan asuu. Omaa rauhaa kuitenkin on, kun on oma huone.

Ensimmäisenä päivänä kävin hyvin pikaisesti tutustumassa kaupungin keskustaan ja täydensin sairaalan tarjoamaa ruokakassia, sillä valitettavasti en itse kaikkea sen sisältöä pystynyt syömään. Sain myös perjantaina kaikki laukut purettua ja oma huone alkoi näyttämään hivenen kotoisammalta. Raskas päivä vei veronsa, joten nukkumatti kävi korjaamassa höyhensaarille jo kahdeksan aikaan illalla.

Lauantaina heräilinkin sitten virkeänä jo kukonlaulun aikaan viideltä. Johan siinä yhdeksän tuntia ehtikin nukkumaan, kun kahdeksalta silmäni illalla ummistin. Sain siis lähteä hyvin levänneenä uuteen päivään, ensimmäiseen täyteen sellaiseen Englannissa. Nautiskelin englantilaisittain aamiaiseksi paahdettua leipää ja kupillisen mustaa teetä, maidolla tietenkin. Täällä jopa ihan tavallinen kaupan musta tee on niin valtavan hyvää! Vaikka join teetä jo Suomessakin, niin täällä minusta on kuoriutunut jo kovemman luokan teen lipittäjä - vähintään kaksi kuppia on ihan must, toisinaan menee useampikin. Aamiaisen lomassa lueskelin Raamattua ja mietiskelin, että mitä sitä tänään touhuaisi.

Muistin edellispäivänä nähneeni Google Mapsissa lähialueella ison puistoalueen. Koska olin niin hyvissä ajoin hereillä ja ilma oli suomalaiseen makuun kuin morsian, päätin lähteä piipahtamaan puistossa. Tuona aamuna näin vain hyvin pienen murto-osan todella kauniista puistosta. Maisemat olivat todella kauniit ja jo aikaiseen aamulla puistossa oli paljon ihmisiä - kuka ulkoiluttamassa koiraa, kuka aamulenkillä, kuka lammenrannassa narraamassa kaloja. Koirat juoksentelivat vapaana ja lapset jahtasivat sorsia. Ilma oli niin lämmin ja keväinen, että saatoin istahtaa hyväksi toviksi lammen rantaan luontoa ihmettelemään. "Täälläkö minä nyt tosiaan asun?", ihmettelin useaan otteeseen. Kiireiden vuoksi en valitettavasti ole puistoon vielä uudelleen ehtinyt, mutta kunhan tahti tästä hivenen rauhoittuu, niin minut todennäköisesti löytää tuolta usein lenkkipoluilta. Aivan ihana paikka!

Tovin puistossa haahuiltuani alkoi nälkä jo kurnia vatsanpohjassa, kun olin aamupalan syönyt niin aikaisin. Niinpä lähdin keskustaan, joka on ihan kivenheiton päässä puistosta. Tie vei Costaan ja sille Chai Latelle, jota en jännityksissäni lentokentällä pystynyt juomaan. ;) Kahvihetken jälkeen tein vähän tarkempaa tutustumiskierrosta kaupungilla. Kävin myös yhdessä pankissa aikomuksenani avata itselleni pankkitili tänne, mutta se jäi vain aikomukseksi, sillä tilin avaamista varten pankki vaati muun muassa brittiläistä henkilötunnusta ja vahvistusta asuinosoitteestani. Se reissu pankkiin jäi siis hyvin lyhyeksi. Kävin myös Bootsissa, jota voisi ehkä parhaiten kuvailla Sokoksen kosmetiikkaosaston, apteekin ja R-kioskin risteytykseksi. Bootsista saa siis niin käsikauppa- kuin reseptilääkkeitäkin, aikakausilehtiä, pientä purtavaa ja kaikkia ihonhoitotuotteita sekä meikkejä. Jouduin ylikilojen vuoksi jättämään Suomeen yhtä sun toista, joten Bootsista ostelin sitten rasvoja, pesuaineita, vanulappuja ynnä muuta sellaista. Aivan kertakaikkisen ihana ja koukuttava kauppa ja kyllähän sinne viitisen kymppiä sai kulumaan ihan pienessä hujauksessa. Kävin viemässä ostokset asuntolalle, hengailin siellä hetken ja kävin vielä illalla kaupungilla syömässä, koska asuntolalla minulla ei mitään kunnon ruokaa ollut, eikä keittiö todellakaan ole sellainen että se kokkaamaan kutsuisi.

Sunnuntaina olin suunnitellut lähteväni Lontooseen Hillsong-seurakunnan jumalanpalvelukseen. Kyseessä on todella iso seurakunta ja kokouksia on joka sunnuntai neljä. Alunperin olin suunnitellut meneväni klo 13:15 alkavaan kokoukseen. Olin kuitenkin jo niin hyvissä ajoin hereillä, että lähdin Lontooseen aamulla 9:08 lähtevällä junalla ja ehdin hyvin kirkolle klo 11:00 alkavaan kokoukseen. Tapasin siellä muutamia seurakuntalaisia joiden kanssa kävin sitten syömässä kokouksen jälkeen. Tällä kertaa en tehnyt Lontoossa mitään muuta, sillä olimme suunnitelleet tapaavamme myöhemmin muiden täällä kaksi viikkoa minua ennen aloittaneiden sairaanhoitajien kanssa. Tapasinkin osan heistä illalla asuntolamme olohuoneessa, jossa sitten vietimme muutaman tunnin jutustellen. Mukavia tyyppejä, joita on tullut nähtyä useasti ensitapaamisen jälkeenkin. Juttutuokion jälkeen olikin sitten aika alkaa hiljalleen valmistautua yöpuulle ja ensimmäiseen päivään sairaalalla. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin!

Vinkkejä IELTS-kokeeseen

Vielä itse IELTS-kokeeseen treenaillessani kokosin vinkkejä IELTS-kokeeseen valmistautumiseen sekä itse koepäivään. Jos et vielä tiedä mikä on IELTS, suosittelen ensin lukemaan aikaisemmin tekemäni postauksen "Yleistä IELTS-kokeesta". Haluat ehkä myös lukea edesottamuksistani ensimmäisellä sekä toisella yritykselläni läpäistä IELTS.

1. Tunnista omat vahvuutesi. Kokeeseen valmistautuminen kannattaa aloittaa miettimällä omat vahvuusalueet ja harjoittelemalla sen mukaan. Itse tiesin vahvuuteni olevan puhumisen ja kuuntelun saralla. Silti jostain kumman syystä käytin ensimmäisellä kerralla aivan liikaa aikaa kuunteluharjoituksien tekemiseen laiminlyöden luetun ymmärtämisen ja varsinkin kirjoittamisen harjoittelun. Luonnollisesti siis kannattaa keskittyä niihin itselle epävarmoihin osioihin ja käyttää vain vähän energiaa vahvojen alueiden treenaamiseen. Siitä kun ei ainakaan NMC rekisteröinnin suhteen ole mitään hyötyä vaikka kolmesta osa-alueesta napsahtaisi täydet pojot, jos yksi osio jää hyväksyttävän rajan alapuolelle. Kokonaisarvosana ei tässä tapauksessa ratkaise mitään.

2. Treenaa ajankäyttöä etukäteen. Haastavinta itse koetilanteessa on äärettömän tiukka aikataulu. Kirjallinen osuus on melkoinen puristus, sillä vajaan kolmen tunnin ajan keskittymisen täytyy olla aivan huipussaan ja tehtävästä toiseen täytyy edetä vauhdilla. Kannattaa siis ehdottomasti treenata kirjallisia osioita harjoitustehtävien muodossa kellon kanssa. Muutoin koetilanteessa saattaa vauhti heikkopäistä rueta hirvittämään. Hirvittihän se vaikka oli valmistautunutkin.

3. Syö kunnolla koepäivän aamuna. Varsinkin omalla ensimmäisellä yrityksellä jännitin etukäteen aivan hirvittävästi, sehän on sanomattakin selvää. Kannattaa kuitenkin tankata mahdollisuuksien mukaan hyvä ja tukeva aamupala ja vaikka napata suuhun vielä jotain ennen koetilaisuuden alkua. Tein itse suuren virheen ensimmäiseen kokeeseen valmistautuessani ja jännityksen vuoksi söin aamupalaksi vain kaksi näkkileipää. Yllätyksenä tulikin sitten, että koesaliin ei saa ottaa vesipullon lisäksi mitään muuta suun kautta nautittavaa. Melkoisessa pulassa meinasin olla, kun jo kokeen ensi minuuteilta lähtien vatsani murisi ja minulla oli ihan hirvittävä nälkä. Itse en ainakaan nälkäisenä pysty keskittymään laisinkaan ja alan voida fyysisesti pahoin, joten kaduin todella paljon surkeaa aamupalaani. Syökää siis hyvin vaikka jännittäisikin!

4. Kuuntelu: lue seuraavan osion kysymykset heti kuin mahdollista. Kuuntelua on helppo harjoitella etukäteen Youtubestakin löytyvien harjoituskuunteluiden avuilla. Nämä sisältävät usein myös viralliset välispiikit, joita varsinaisessa koenauhassakin eri osioiden välillä kuulee. Näitä on hyvä kuunnella etukäteen, koska tällöin tiedät etukäteen milloin on tärkeää kuunnella nauhalta tulevia ohjeita ja milloin voi sen sijaan silmäillä seuraavan osion kysymyksiä. Yleisesti ottaen kannattaa aina välittömästi siirtyä seuraavien kysymyksien silmäilyyn kun on edellisiin vastannut. Kuuntelunauha kun käydään läpi vain kertaalleen, eikä vastauksia näin ollen voi myöhemmin enää tarkistaa. Itse jatkaisin siis välittömästi seuraaviin kysymyksiin, koska muutoin ohi saattaa herkästi mennä useampikin kysymys vielä entisiä pohtiessa.

5. Luetun ymmärtäminen: silmäile alkuun kysymykset, vastaa helppoihin ensin. Jälleen kantapään kautta opittua. Ensimmäisellä koekerralla luin ensin annetun artikkelin ja siirryin vasta sen jälkeen kysymyksiin. Virhe. Kannattaa ehdottomasti lukea ensin kysymykset, jotta tiedät minkälaista tietoa lähteä tekstistä etsimään. Helpotusta tilanteeseen tuo se, että kysymykset poikkeuksetta (tai ainakin lähes poikkeuksetta) ovat samassa järjestyksessä kuin missä vastaukset artikkelissa esiintyvät. Näin ollen tiedät mistä kohtaa tekstiä vastausta suunnilleen lähteä etsimään. Aika luetunymmärtämisessä(kin) on melko tiukoilla, joten kannattaa ehdottomasti vastata ensin helppoihin kysymyksiin. Itse vastasin kaikissa kolmessa artikkelissa ensin kysymyksiin, joihin vastaukset löytyivät helposti. Vasta kaikki kolme artikkelia läpikäytyäni palasin vaikeisiin kysymyksiin. Näin sinulla on aikaa saada varmat pisteet ja lopuksi kalastella vielä lisäpisteitä itsellesi vaikeaksi kokemistasi kysymyksistä.

6. Tee merkintöjä koepapereihin. Varsinkin luetun ymmärtämisessä koin itselleni hyödylliseksi merkintöjen tekemisen koepapereihin. Näin sain jäsenneltyä tekstiä itselleni ymmärrettävämpään muotoon. Luetun ymmärtämisessä esimerkiksi alleviivasin osioita, joista tiesin löytäväni vastauksen tiettyihin kysymyksiin, mutten välttämättä silmä silmäilyltä osannut valita oikeaa vastausta vastausvaihtoehdoista. Merkitsin kohdan, jotta osaisin palata siihen myöhemmin. Paneuduin kohtaan sitten lopuksi, jos aikaa vielä jäi. Muista kuitenkin että kaikki vastaukset on merkittävä erilliselle vastauslomakkeelle, sillä koepaperiin tehtyjä merkintöjä ei huomioida!

7. Kiinnitä huomiota kysymysten muotoiluun. Kuullun ymmärtämisessä voisi esimerkiksi olla osio yliopistomaailmasta. Kysymyksenä olisi "Mitä tiloja yliopiston päärakennuksessa on?" Valitse kolme viidestä vastausvaihtoehdosta. Nauhalla luetellaan nuo kolme oikeaa vastausta, mutta tämän lisäksi mainitaan että uusi kirjasto on rakenteilla ja kirjasto olisi yksi vastausvaihtoehdoista. Ei siis riitä että kuulet puheen seasta oikean sanan, vaan sinun täytyy ymmärtää asiayhteys. Kysymyksessä voitaisiin pyytää myös valitsemaan ne vaihtoehdot tiloista, joita yliopiston päärakennuksessa ei ole. Mieti siis tarkoin minkälaista informaatiota kysymyksessä pyydetään etsimään ja ole myös tarkkana koemateriaalissa annetun informaation suhteen.

8. Lue tehtävänannot erittäin tarkoin! Useassa tehtävänannossa mainitaan sanamäärä, jolla osion kysymyksiin tulisi vastata. Jos sinua pyydetään vastaamaan annettuihin kysymyksiin maksimissaan kolmella sanalla, tee niin. Jos annat oikean vastauksen, mutta olet antanut sen käyttäen neljää sanaa, et saa pisteitä. Jos sinua pyydetään luetun ymmärtämisessä täydentämään tekstipätkässä olevat tyhjät kohdat, vastaukset löytyvät suoraan tekstistä, kirjain kirjaimelta. Täydennystehtävässä saatetaan pyytää myös esimerkiksi täydentämään "in the.." ja vastaus olisi "evening". Jos vahingossa kirjoitat vastaukseksi toistamiseen "in the", menetät pisteen. Ymmärräthän pointin? Lue tehtävänannot huolella ja varmista että ymmärrät, mitä sinua pyydetään tekemään!

9. Vastaa kaikkiin kysymyksiin. Kokeessa ei sakoteta vääristä vastauksista, joten jokaiseen kysymykseen kannattaa ehdottomasti vastata. Monivalintojen kohdalla saatat jopa vahingossa valita summanmutikassa oikean vastauksen. :D

10. Ole tarkka oikeinkirjoituksen kanssa. Menetät pisteen, jos olet kirjoittanut sanan väärin. As simple as that.

Vinkkilista hivenen laajeni sitä kirjoittaessa. ;) Toivon kuitenkin, että näistä vinkeistä voisi olla hyötyä jollekin kokeeseen tähtäävälle. Vastailen erittäin mielelläni myös mieltä painaviin kysymyksiin IELTS-kokeeseen liittyen!

Follow my blog with Bloglovin